Versosiskojen historia

Versosiskot toimii

Syntymme

Lippukuntamme perustettiin 17.10.1956 ja liittyi Suomalaiseen Partiotyttöliittoon 04.02.1957. Jo aikaisemmin oli seurakunnassamme yritetty järjestää tytöille partiotoimintaa, mutta säännöllistä toimintaa ei ollut ennen lippukunnan perustamista. Lippukunnan perustusasiakirjan ovat allekirjoittaneet Tyyne-Liisa Salmensaari, Anna-Liisa Silvola ja Terhikki Haapalinna. Lippukunnan säännöiksi hyväksyttiin tällöin SPTL:n mallisäännöt. Lippukunnan taloutta tuki alkuaikoina vanhempainneuvosto, joka toimi vuoteen 1969 asti. Vanheimpainneuvoston puheenjohtajana koko sen toiminnan ajan oli Rauha Salmensaari. Taloudenhoitajina ovat toimineet vuodesta 1956 Taimi Karvinen, vuodesta 1960 Aili Waismaa, vuodesta 1977 Anna-Liisa Silvola ja vuonna 1981 Lea Hietanen. Lippukunnan toimintaan on hankittu varoja myyjäisillä, lehtitilauksilla, myymällä partioarpoja, -kalentereita ja -kynttilöitä.

Toiminta alkoi vilkastua heti lippukunnan perustamisen jälkeen. Vuoden loppuun mennessä oli jo 18 jäsentä. Ensimmäinen vartio oli nimeltään Muurahaiset. Jo historiansa toisessa kokouksessa Muurahaiset runoilivat laulun myöhästyneille – syynä tähän oli tietysti se, että eräs vartion jäsen myöhästyi. Laulua laulettiinkin ahkerasti koko vartion olemassaolon ajan. Vakituista kokoontumispaikkaa vartiolla ei alkuvuosina ollut, vaan kokoukset pidettiin siellä, missä oli tilaa, pikkusalissa, alasalissa tai poikien partiokämpässä. Mikäli kaikki paikat olivat täynnä, kuten usein sattui kokoonnuttiin vartion johtajan kotiin. Jo alussa vakiintui tapa pitää lippukunnankokouksia kerran kuussa. 1ippukunnankokouksen aiheena oli usein kaupunkikierros paitsi, että myöhästyessään sai kuulla pilkkalaulun, joutui maksamaan myös sakkoa, joka vuonna 1956 oli 5 markkaa.

Seuraavana vuonna Muurahaiset saivat seurakseen vartion nimeltä Kävyt sekä tonttuparven. Käpyjen ensimmäinen retki pidettiin jo helmikuussa ja se suuntautui nuorten kesähuvilalle. Matka ei sujunut kommelluksitta, tytöt jäivät pois bussista monta kilometriä aikaisemmin ja joutuivat kävelemään loppumatkan räntäsateessa. ”Matkarasitus haihtui kun viimein päästiin perille ja makkaroita kärisyttelemään nuotion ääreen. Ne maistuivat ihanilta. Suumme olivat aivan korviin asti noessa. Joimme palanpainikkeeksi teetä. Siihen meidän ilomme loppuikin, sillä huomasimme, että aika oli kulunut hurjaa vauhtia”, kirjoitti Kisu vartion päiväkirjaan retkestä. Lippukunnan kokouksessa 22.05.-57 antoivat ensimmäiset Versosiskot partiolupauksensa. Puheessaan näille yhdeksälle lupauksenantajalle Teri sanoi, että tytöt itse tietävät, ettei pelkkä lupauksen lausuminen, vaan sen toteuttaminen parhaan kykynsä mukaan on merkittävää sekä lippukunnan historiassa että tyttöjen omassa elämässä. Seuraavan kerran tytöt tapasivat toisensa lippukunnan ensimmäisellä kesäleirillä Paksalossa 15.-22.07.1957. Leirin johtajana toimi Teri ja sille osallistui 8 tyttöä.

Vuonna 1958 Versosiskoissa toimivat edelleen Muurahaiset ja Kävyt sekä tonttu-parvi. Vuoden aikana seurakunnan tilat olivat ilmeisesti kovassa käytössä, koska Muurahaiset ja Kävyt joutuivat molempien harmiksi pitämään yhteisiä kokouksia melko usein. Lippukunnankokouksessa lokakuussa tytöt tekivät pieniä esineitä hengityshalvauspotilaille. Tontut tekivät syksyn aikana uuden laulun myöhästyneille ”Ukko Nooan” sävelellä.

Vuonna 1959 Versosiskoissa toimi jo kolme vartiota ja tonttuparvi. Uuden vartion nimi oli Kurki-vartio.

Ote eräästä Muurahaisten vartiokokouksesta:

Aloitimme kodikkaan kokouksemme kattamalla pöytää, sillä tällä kertaa meillä oli aivan erikoinen ilta. Majava-vartion poikien piti nimittäin tulla meille vieraisille (mikä oli muutamista suorastaan autuasta). Kun olimme saaneet kaikki kuntoon, täytyi meidän hiukan odottaa armista Majava-vartiota, joka harjoitteli marssia. Pienen odotuksen jälkeen he sitten saapuivatkin ja tunnelma oli korkealla, kun Muurahaiset kajahuttivat ”Kuule lauluin myöhästyvä”…

Syksyn lippukunnankokouksessa 28.10.1959 päätettiin kerätä rahaa pakolaisleirien hyväksi. Ennen joulua pidettiin lippukunnan historian ensimmäiset myyjäiset.

Oma kolo kullan kallis

Versosiskojen sisaruspiiri 70-luvun puolivälissä

Versosiskojen sisaruspiiri 70-luvun puolivälissä

Versoveikkojen vuonna -58 kunnostama hiilikellari siirtyi Versosiskojen käyttöön heti kuusikymmenluvun alussa. Näin tytöt saivat ensimmäisen kerran oman kolon. Tämän jälkeen aloitettiin partiotoimintaa myös Tapanilassa Vapaakirkon omistaman kiinteistön ullakolla, jossa kokoontuivat myös Versoveikkojen vartiot ja kolkat. Annankadulla kokoontuivat ainakin Kurkivartio ja Tuiskutytöt. Tonttutoimintaa oli vuosikymmenen alkupuolella. Kokeneiden partiojohtajien puute, erityisesti Terin muutettua vuonna -63 Tampereelle, vaikeutti toimintaa. Lippukunnan toiminta uhkasi sammua johtajien puutteen vuoksi useampana vuonna. Onneksi seurakuntalaisten joukossa ymmärrettiin partiotoiminnan tarpeellisuus ja jotkin seurakuntalaiset pitivät toimintaa vireillä toimimalla lippukunnan johtotehtävissä tai tukijoina. Johtajat järjestivät lippukunnanharjoituksia, mutta partiotaitojen opetus jäi usein vartionjohtajien harteille. Nämä kävivät piirin kursseilla oppimassa tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Toimintaa oli vuonna -68 sekä Tapanilan, että Annankadun koloilla. Annankadulla Tontut olivat jälleen tauon jälkeen aloittaneet toimintansa Marita Mäkelän johdolla. Ensimmäisen retkensä tontut tekivät Lauttasaareen erään johtajansa kotiin. Seuraavana vuonna osallistuttiin leirille monen vuoden tauon jälkeen ja syksyllä näytettiin seurakunnalle leirifilmi Versosiskojen järjestämässä kirkkoillassa.

Sosiaalista toimintaa harrastettiin vuosina -69 ja -70 lähettämällä paketteja kittiläläiselle kummiperheelle. Syksyllä -71 tonttujohtajana oli Tuula Tonteri eli Tuikku ja tonttuillassa usein tavattu vieras oli ”Antsu”, nykyisin Aakena tunnettu poikajohtaja, joka kävi opettamassa tytöille partiotaitoja. Aaken innostamana tytöt alkoivat valmistaa viiriä, kuten päiväkirja kertoo:

”Jälleen kokoonnuimme pöydän ääreen. Tuikku piti alkurukouksen ja lauloimme pari laulua. Sitten Tuikku näytti meille nahanpalasia, joista viirimme piti koota. Aluksi näytti siitä, että viiriä ei olisi saatu, koska palaset olivat liian pieniä. Tarkkojen mittausten jälkeen totesimme, että viirin ei tarvitsisi olla aivan mittojen mukainen. Viiri annettiin Mukkelille ja hänen piti ommella se kokoon. Sitten menimme sisaruspiiriin ja lauloimme jonkun laulun. Tuikku piti loppurukouksen ja viimein tuttu ’Hyvää yötä Jeesus myötä, kiitos tästä illasta’.”

70-luvun alusta on Versoveikkojen kanssa pidetty yhteisiä johtajapalavereja, joissa on suunniteltu yhteistä toimintaa. Syksyllä -72 siirtyivät Annankadun tontut vartioon ja antoivat sille nimeksi Iltatähdet. Vartionjohtajana toimi Tupu (Eeva-Liisa Silvola). Partiotaivaltamme Iltatähdet saivat opetella vartiosysteemin keskenään, koska lippukunnassa ei ollut vanhempia partionjohtajia, jotka olisivat näihin asioihin perehtyneet. Uusi lippukunnanjohtaja Leena Kostilainen eli Lippis alkoi onneksi pitää heti vartionjohtajaneuvostoa. Lippukunnankokouksessa 19.10.1972 oli mukava Kelo eli Risto Kotkavuori ja hän toivotti Tippiksen tervetulleeksi Versosiskojen, nuorten ja vanheimmiston puolesta. Syksyn aikana tehtiin kololla maalausremontti, josta päiväkirja kertoo:

”Olimme aikaa kuluttamassa ja maalailemassa. Sähkölevy ei toimi. Itsestäänlämmittävä vesipannu toimii. Maali ei lähde käsistä pelkällä Vimillä. Eikä lattiastakaan. Me nimittäin maalattiin pari ovea (sotkettiin itsemme perin pohjin). Kirjakaappi on järjestetty hyvin.”

Joulujuhla 16.12. vietettiin Helsingin Versoveikkojen kanssa Suolikkaalla. Matkat sujuivat tunnelmallisesta soihtujen valossa, perillä tietysti syötiin, kilpailtiin ja kuultiin jouluevankeliumi.

Kevään -73 aikana Iltatähdet opettelivat ensiaputaitoja, suunnittelivat ja tekivät oman ensiapulaukkunsa ja kuusi tyttöä kävi ensiapukurssilla. Päiväkirjamerkintä 13.01.:

”Kävin tuomassa lainahiilet, jotka täten lahjoitan HVS:n käyttöön, löytäjän oikeudella. Kunnioittaen Tapio Halttunen eli Korva. PS. Säilyttäkää hyvin.”

Versosiskojen myyjäiset

Versosiskojen myyjäiset

Hiilet ovat edelleen tallessa ja ovat palvelleet paitsi Versosiskojen myös lippukuntien yhteisissä tilaisuuksissa. Vuosien -72-74 aikana tekivät Iltatähdet, Tapanilan Majavat, Mimmi ja Tippis sekä myöhemmin Satu useita lippukuntaretkiä Suolikkaalle. Retkillä opeteltiin partio- ja erätaitoja, varsinaisia partiotaitokilpailuja ei ollut ennen kuin alettiin osallistua poikien järjestämiin kilpailuihin. Vähän aikaisemmin, vuoden -70 alussa, olivat Versosiskot alkaneet lukea Versoveikkojen lehteä Lepattavaa Liekkiä ja sittemmin siitä on tullut molempien lippukuntien yhteinen julkaisu. Sosiaalista toimintaakaan ei unohdettu. Vuoden -73 syksyllä Iltatähdet kävivät avustamassa erästä seurakunnan vanhusta siivouksessa. Syksyn vartiokokoukset menivät myyjäisten suunnittelussa ja myyjäistavaroiden valmistamisessa. Versosiskojen historian toiset myyjäiset pidettiin. itsenäisyyspäivänä seurakuntasalissa. Tuottoa saatiin 50 mk! Joulujuhlaa vietettiin jälleen poikien kanssa Suolikkaalla, soihtujen luodessa tunnelmaa ja puuron maistuessa nälkäisille partiolaisille. Valitettavasti puuro oli päässyt palamaan pohjaan ja pari Iltatähteä sai pestä puurokattilaa myöhään yöhön.

Aina valmiina

Kevään -74 vartioilloista suuri osa meni VVV:n eli Versolippukuntien vartioiden välisen toimintakisan tehtävien suorittamiseen – palkaksi aherruksesta Iltatähdet menestyivät kisassa hyvin. Toukokuussa osallistui 9 tyttöä piirin järjestämiin talkoisiin Kaislarannan poliokodissa. Koska rahapula lakkasi vaivata, päätettiin tehdä töitä vähän omaksikin hyödyksi. Sopiva työtilaisuus löytyikin erään vartiolaisen äidin avustuksella, 8 tyttöä pääsi Otaniemen Dipoliin liinavaatevarastoon töihin kahdeksi päiväksi.

Hiljaisilla päivillä opittiin, että partiohenki merkitsee lujaa, puhdasta ja voimakasta kristillistä luonnetta.

Syksyllä pidettiin Versosiskojen ja -veikkojen yhteiset partiotaitokilpailut 26.-27.10. Suolikkaalla. Kisan voittivat niukasti Iltatähdet. Jälleen kerran vietettiin joulujuhlaa Suolikkaalla. Tänä vuonna sää ei suosinut kuten aikaisemmin, vaan oli kelirikko, jonka vuoksi soihtukulkue jäällä ei onnistunut. Niinpä partiolaiset kuljetettiin veneellä vastarannalla jäähän hakattua railoa pitkin.

Versosiskojen joulumyyjäiset tuottivat runsaasti enemmän kuin edellisenä vuonna. mutta olihan taas aherrettu pitkin syksyä myyjäistavaroiden parissa.

Versosiskot kokoontumassa 70-luvulla

Versosiskot kokoontumassa 70-luvulla

Keväällä -75 Satu kävi pj-peruskurssin ja opintomatkalla Ruotsissa, jossa hän tutustui Svenska Alliansmissionin partiotoimintaan. Matka herätti monia uusia ajatuksia ja sen antamien virikkeiden pohjalta on kehitetty Versojen hengellistä toimintaa. 10.02. vietettiin vanhempainiltaa. Mukana oli 25 äitiä ja isää. Vartioiden välillä pidettiin kesällä kaksi haasteottelua. Pyrstötähdet haastoivat Iltatähdet corona-otteluun 05.03. ”Pyrstötähti, Pyrstötähti syöksyy, loistaa, kaikki voittaa voimalla” ja voittivat kuin voittivatkin (niukasti yhdellä erällä, kertoo päiväkirja). Iltatähdet vaativat hyvitystä pesismatsilla ja huusivat: ”Syttyy, syttyy, vilkkuu, välkkyy, hehkuu, loistaa, Iltatähdet!” tietysti voittaen.

Retkeillen ja leireillen

Äitienpäivänaaton retkestä Porvooseen on Iltatähtien päiväkirjassa kuvaus:

”Kauniina, aurinkoisena päivänä, lähti Annankatu 1:n edestä bussillinen iloisia partiolaisia (Hesan tonttuja, kolkkia, Iltatähtiä, Pyrstötähtiä ja Oravia) kohti Porvoota. Matkalla poikkesimme Tapanilassa, josta tuli mukaan muutamia kolkkia. Perillä Porvoossa menimme ensimmäiseksi Tuomiokirkolle. Siellä opas kertoi meille Tuomiokirkosta ja sen historiasta. Kiertelimme Vanhassa Porvoossa. Jäätelö ja muut herkut menivät hyvin kaupaksi, olihan kuuma päivä. Joen rannalla söimme eväitä ja paistattelimme päivää. Miina ja Tiku kävivät museoissa (homehtumassa). Totta kai kävimme myös Runebergin kotitalossa. Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää! Esimerkiksi tauluja, huonekaluja, aseita ym. Paluumatkalla bussissa Jorkki jakoi lehtitilauskilpailun palkinnot. Mukkeli ja Katti saivat palkinnot (partiovyön) maastojuoksusta. 10.05. oli Mukkelin syntymäpäivä ja näin ollen hän tarjosi kaikille karkit. Matka oli mukava!”

Vielä ennen kesän alkua Iltatähdet kokoontuivat yhteen, tällä kertaa veneretken merkeissä. Kiiskin kirjoitus vartion päiväkirjassa:

”Lähtö tapahtui Katajanokalta, Kasinon vierestä klo 17.00 epävakaisen sään vallitessa. Päivällä oli satanut lunta. Hessu oli koneenkäyttäjänä ja alus tietysti vanha ’Maj’. Ohitimme Suomenlinnan, kiersimme Santahaminan, seuraavaksi Jollas, Laajasalo ja Herttoniemi. Ei satanut, mutta kylmä oli. Kaikki Iltatähdet olivat tietysti reippaina mukana ohjaamassa venettä ja navigoimassa. Ja pop-cornit maistuivat.”

Kesän leirille osallistui peräti 13 versosiskoa, nimittäin Satu, Iltatähdet, Pyrstötähdet ja Marttiksen tontut. Päiväkirjamerkinnöistä päätellen leiri oli miellyttävä kokemus vartiolaisille. Tosin sattui, että Tupun tennistossu putosi erääseen suohon joka jouduttiin vaelluksen aikana ylittämään. Vaelluksen kohokohta oli soutamalla suoritettu osuus.

Syksyn mieleenpainuvin kokemus oli purjehdusretki, joka tehtiin erään vartiolaisen isän veneellä. Mukana oli 17 Iltatähteä. Kustaanmiekan suulle oli juuttunut moottorivene, joka tarvitsi hinausapua. Pahaksi onneksi veneen ankkuri oli juuttunut pohjaan, joten hinausta ei voitu aloittaa heti ja puolalainen matkustaja-alus läheni uhkaavasti. Kun vene viimein saatiin hinaukseen oli jo liian myöhäistä Polferrier ei kapeassa salmessa voinut hidastaa vauhtiaan ja purjevene tarvitsi aikaa ja tilaa kääntymiseen. Törmäys oli väistämätön, onneksi se tapahtui laivan kylkeen hiljaisella vauhdilla, joten vauriot olivat vähäisiä. Laivan matkustajat vilkuttivat iloisesti onnettomille pienveneilijöille. Moottoriveneen kuljettajat korvasivat vauriot ja kustansivat purjehtijat jäätelölle.

Pyrstötähdet olivat 20.09. HePP:n partiotaitokisoissa Pirtinmäessä. Se oli hyvää harjoitusta kuukautta myöhemmin pidettyihin lippukunnan partiotaitokisoihin, joista Pyrstötähtien päiväkirja kertoo:

”Lähdimme aamulla Annankadulta virkeinä ja iloisina. Ilmassa oli pakkasen tuntua. Pökö, Spruite, Kaati ja Piku menivät Maran riemukuplassa. Mukkeli meni Iltatähtien kanssa Urkin autolla. Saavuimme Pirttimäkeen n. klo 10- 10.30. Lähdimme Kettujen jälkeen matkaan. Suunnistimme ensimmäiselle rastille. Hiekkaharjun pohjalla olivat ’I’imppa ja Kale. Jouduimme viemään kiven ”mummonpolulta” hiekkakuopan reunalle. Oli Kim-leikki, jossa oli 15 kasvia. Kävelimme kakkosrastille hiekkatietä pitkin. Siellä olivat Tiku ja Tupu. Keitimme keiton, jonka reseptin kuuluu: minestrone-ja mexicanakeittopussit ja HK:n lenkkiä. Kävelimme vähän matkaa ja jouduimme (AH ja OI) Karin ja Hessun rastille. Ongimme pullon järvestä ja ratkoimme rnorsetuksen. Menimme Maran ristille, jossa ratkaisimme tilavuuksia. Saavuimme Suolikkaalle illan ollessa jo melko pimeä. Joimme teetä ja söimme eväitä. Osa lähti bussilla, osa autoilla takaisin Helsinkiin.”

Joulumyyjäiset sujuivat perinteiseen tapaan, myytävänä oli itsevalettuja kynttilöitä joulukoristeita ja leivonnaisia sekä arpajaisia. Joulujuhlat pidettiin Meriharjun kurssikeskuksessa ja ensimmäisen kerran toteutettiin nyt jo perinteeksi muodostunut kynttilätempaus, jota varten jokainen oli ottanut mukaansa kytnttilän lähetettäväksi Nepaliin Vapaakirkon lähetystyöntekijöille.

Kevään -76 aikana osallistuimme Unisef-korttitempaukseen, joka tuotti 210 mk.

Valtakunnalliselle Versoleirille Stora Halsholmenille osallistui 3 johtajaa ja 4 partiolaista lippukunnastamme. Leirin kohokohtia olivat purjeen + maston kehittäminen tavalliseen soutuveneeseen ja purjehtiminen sekä kaislamajan rakentaminen. Svenska Alliansmissionin partiolaisia oli saapunut vartiollinen vastavierailulle. Syksyllä laadittiin lippukunnalle uudet säännöt.

Loka-marraskuussa partiojohtajaperuskurssin suorittivat Raili Saira, Nina Turhanen, Tuula Vorma, Eeva-Liisa Silvola ja Paula Wallenius. Kurssin jälkitetehtävänä Raili ja Eeva-Liisa järjestivät joulumyyjäiset sekä Tuula, Nina ja Paula joulujuhlan alasaliin. 30.-31. 10. pidettiin Tampereella versojohtajapäivät ja niiden yhteydessä partiotaitokilpailu vartiolaisille. Mukana oli 7 kilpailuvartiota Tampereelta (3), Helsingistä (3) ja Hangosta (1). Kisan voittivat Ilta-ja Pyrstötähdistä koostunut kilpavartio Tähdet.

Kevät -77 koitti, Versosiskot hyväksyivät uudet sääntönsä ja osallistuivat ennennäkemättömän suurella joukolla Hiljaisille päiville Hämeenlinnaan, jossa Iltähdet voittivat Pt-kilpailut. Kesällä viisi rohkeaa Versosiskoa, Satu, Raili, Nina, Eeva-Liisa ja Martta-Leena osallistuivat Primitiivileiriin. Leirillä oli paitsi Sadun mainitsema Musta päivä, myöskin leipomispäivä, jolloin tamperelaisen Kaijan opastuksella tehtiin tynnyristä uuni, jossa paistettiin pullaa. Mieliinpainuvaa oli ruokailukatoksen rakentaminen. Tyttöjen katos oli suosituin, ilmeisesti sijaintinsa ansiosta, vaikka helsinkiläisten poikien oli tarkoituksenmukaisempi ja tyylikkäämpi. Tamperelaisten ja turkulaisten poikien katos ei koskaan valmistunut. Syksy saapui kaikesta huolimatta ja lippukunnissa järjestettiin vanhempainilta diaesityksineen ja arpajaisineen. Syksy meni Suolikkaan partiotaitokisoineen ja joulujuhlineen.

Pääsiäisenä Martta-Leena Hentinen ja Teija Torniainen kävivät pj-kurssin Inarissa. Toukokuussa Aamutähdet järjestivät Illan sudenpentulaumalle ja Ruskeasuon Invalidisäätiön kerholaisille. Ohjelmassa oli muffinsien syöntiä ja omenan pyydystämistä ämpäristä.

Joulumyyjäiset siirtyivät vuoden -78 helmikuuhun, jälleen myytiin leivonnaisia, pidettiin pika-arpajaiset ja pääarpajaisten palkintoina oli täytekakku, nukke ja peitto. Joulujuhla pidettiin poikkeuksellisesti Vapaakirkossa yhdessä kerholaisten ja pyhäkoululaisten kanssa.

Ulkoilupäivästä kertoo tyttöjen kolon vieraskirja:

”05.03. Versojen ulkoilupäivä. Loskakeli peloitti ja urhoollisuusmitalin ansaitsevatkin 3 Metsätähteä, jotka jopa osallistuivat (vesi)hiihtokilpailuihin vieden naistensarjan kulta-, hopea- ja pronssimitalit. Teija ja Satu kun pysyttelivät muonituspuolella. Poikia oli mukana kymmenkunta, jopa yksi (1) isä!”

Kevään aikana osallistuttiin lähetystempaukseen, johon sisältyi lähetysaiheinen lippukuntailta ja metsänpuhdistustalkoot Herttoniemessä. Talkoiden tuotto 460 mk käytettiin palkintojen hankkimiseksi Himalajan Vapaakirkon pyhäkoululaisille. Toukokuun 27. päivänä osallistuimme Helsingin Versoveikkojen uuden kämpän vihkijäisiin. Kesällä Teija, Eeva-Liisa ja Martta-Leena osallistuivat Versoveikkojen leiriin johtotehtävissä.

Kevätkausi -79 alkoi perinteiseen tapaan partiojumalanpalveluksella. Puhumassa oli Aake. Talvileiri Pekanniemessä talviteltoissa. Osallistuneille Versosiskoille se oIi kova koettelemus (eivät luvanneet lähteä uudelleen palelemaan). Lippukunnan hiihtokilpailuun otti osaa 3 Versosiskoa, kukin omassa sarjassaan, joten voitto meni Sadulle johtosarjassa, Minnalle sudenpentusarjassa ja sisarelleen Marille alle partioikäisten sarjassa. Versojen 50-vuotisjuhlaleirille osallistui Helsingin Versosiskoista 4 johtajaa ja 7 leiriläistä. 20. 10. pidettiin Versojen ulkoilupäivä Myllypurossa. Tehtävinä oli mm. käpyjenkeräyskilpailu, hyppimiskilpailu ja mausteiden tunnistaminen hajusta. Sudenpentu Poni oli ainoa, joka suoritti hajutestin virheettä. Joulumyyjäiset olivat 01. ja 02.12. Tällä kertaa myytävänä oli partiolaisten itsenäisyyspäiväkynttilöitä, leivonnaisten ja joulukorttien lisäksi.

Toiminta laajenee

Vuoden -80 alussa saimme uuden toimitilan Vapaaseurakunnan kerhohuoneessa Etelä-Haagassa. Uudet sudenpentujohtajat Lea Hietanen ja Seija Kerttula kävivät SVN:n järjestämän pj-peruskurssin ja ottivat hoitoonsa Haagan sudenpennut. Hiljaisille päiville Hämeenlinnaan osallistui 6 Helsingin Versosiskoa. 14.04. oli Kongo-ilta. 16.-18.05. järjestivät Helsingin Versoveikot partiotaitokilpailut Suolikkaalle. Versosiskot toimivat emäntinä ja rastivahteina, lisäksi Versosiskoista osallistui kisoihin kaksi kilpailuvartiota. Kesän leirille osallistui 7 Versosiskoa. Syksyn yhteisessä lippukunnankokouksessa Kari piti tietokilpailun vartioille ja sudenpennuille. Outi Viljakainen kävi pj-peruskurssin. 17.11. oli versojohtajapalaveri Haagassa. Siellä 20 helsinkiläistä versojohtajaa vietti iltaa kahvitellen ja osmonsolmua näperrellen (monilta oli taito päässyt ruostumaan).

13.12. vietettiin yhteistä joulujuhlaa Suolikkaalla. Takaisintuloa valaisivat jäälle ja metsäpolulle sijoitetut kynttilät.

Lippukunnan virallisessa vuosikokouksessa hyvksyttiin jälleen uudet säännöt, tällä kertaa SVN:n mallisääntöjen pohjalta laaditut. Uudet säännöt ovat yhtenäiset Versoveikkojen sääntöjen kanssa. Toimintamme on muutenkin lähentynyt. Vuoden alussa valitut lippukuntien johtajaneuvostot toimivat yhdessä, vaeltajatoiminta, samoin kuin vartionjohtajneuvosto, ovat yhteisiä. Muistelemispäiväillassa kerrattiin mieliin partioliikkeen historiaa ja osallistuttiin keräyksellä Suomen partiolaisten kampanjaan Sambian hyväksi. Ryhmittäin tehtiin alkuasukashattu sanomalehtipaperista. Maalarihattujen lisäksi näkyi mielenkiintoisia tötteröitä kisan päätyttyä.

Kevätretki tehtiin Turkuun. Mukana oli 28 Versosiskoa ja -veikkoa. Turussa saimme tutustua Turun Versojen partiokoloihin ja nauttia hyvästä lihasopasta. partiomuseossa tutustuttiin avaimettomaan lukkoon ja muihin merkillisyyksiin. Valitettavasti osa Turunlinnaa oli yhä korjauksessa, joten koko linna tuntui vain portailta ylös ja alas.

Toukokuussa järjestettiin kirkkokahvit perinteisten myyjäisten sijaan. Kesäleiri oli tällä kertaa vaellus Saariselällä yli 13-vuotiaille, sitä nuoremmat saivat osallistua seurakunnan lastenleiriin.

Olemme aloittaneet sisutoiminnan. Syksyn aikana on sudenpentuihin liittynyt näkövammainen tyttö. Toivomme voivamme laajentaa toimintaa myös tähän suuntaan.

Kirjoittanut Nina Rinta-Kahila, nyk. Stepanoff